E-tyttöjen Etelän alueen mitalit jaettiin finaaliturnausten päätteeksi niin Kausalassa kuin Vihdissäkin.
Aluesarjan Simarusinat taisteli hienosti kolme voittoa neljästä pelistä. Turnauksen tasaisuudesta kertoo se, että kaikki kolme mitalijoukkuetta keräsi voittoja saman verran ja järjestys ratkottiin eräsuhteella. Tämä suhde oli paras PuMan Leijonat-joukkueella, jonka Yrityksen Simarusinat kaatoi turnauksen viimeisessä ottelussa tiukkojen vaiheiden jälkeen 2-1. Ennen Simarusinoita turnauksen toiseksi pelasi Ruokolahden Raju. Pronssimitalit pujotettiin Yrityksen tyttöjen kaulaan.
Mitalijoukkueessa pelasivat; Taika Haukkavuori, Elsa Rantonen, Martta Peltolan Lotta Kiiski, Henni Pehkonen, Mimosa Kostiander ja Taimi Martikainen, joka valitettavasti joutui jäämään pois mitalipeleistä.
Turnauksen mitalijoukkueista palkittiin turnauksen parhaat pelaajat ja tälle kertaa se oli Martta Peltola.
Tiikerisarjan finaaleissa sijoista 1-6 Yrityksen Hattivatit raivasivat tiensä yhdellä alkusarjan voitolla pronssiotteluun, missä kaudelta aiemmin tuttu Artami oli tällä kertaa parempi. Hattivattien sijoitus kaudella siis hieno 4.
Joukkueessa mukana olivat; Emma Ryyppö, Aada Tani, Helmi Peltola, Enni Lehto, Nora Haatainen, Mila Uotila ja Jade Tiikkainen.
E-tyttöjen joukkueita on kauden aikana valmentaneet Kaisa Niittymaa ja Suvi Taimisto. Joukkueenjohtajana Minna Porevesi
Pienen huilin kautta iso osa Yrityksen E-tytöistä aloittaa valmistautumisen kesän suurtapahtuma PowerCupiin.
25.06.2024 21.08 | Naperokisat |
25.06.2024 21.00 | Kauden päättäjäiset Ravilinnassa |
25.06.2024 20.56 | Power Cup -24, Joensuu |
22.05.2024 19.34 | A-tytöille AM-kultaa |
22.05.2024 19.33 | B-tytöt AM-turnauksissaan |
29.04.2024 09.52 | E-tytöt finaalitunnelmissa, Simarusinat pronssille Aluesarjassa |