A-tytöt / Pooli 4E2 / Kausala 21.1
Julkaistu: 13.02.2023 11.57

A-tytöt / Pooli 4E2 / Kausala 21.1

Ravilinnassa pelattiin 21.1. A-tyttöjen E-pooliturnaus, josta Kausalan Yritys riipaisi itselleen turnausvoiton. Turnauksessa Yritys sai vastaansa LPK 06:n Kangasalalta, Jankon Loimaalta sekä KaLen Tampereelta. Tunnelma oli koko turnauspäivän ajan hyvä niin katsomossa kuin pelikentillä. Hyvä peli ja onnistuneet kauan hiotut hyökkäyssuoritukset toivat riemua koko halliin. Yrityksellä oli asenne kohdallaan, eikä peli-iloakaan puuttunut.

Ensimmäinen peli oli LPK 06 joukkuetta vastaan. Ensimmäinen erä oli vahvaa ja joukkue oli yhtenäinen. Toisessa erässä vastustaja pääsi näyttämään osaamisensa ja johti erää muutamaan otteeseen. Lopulta Yritys käänsi pelin voitokseen 2-0.

Toinen peli oli Loimaan Jankkoa vastaan. Ensimmäinen erä päättyi Yrityksen selkeään voittoon 11-25. Toisessa erässä pelimerkit sekoittuivat, eikä Yritys pystynyt pistämään kentällä samalla tavalla parastaan kuin aiemmin. Tämä koitui joukkueen kohtaloksi ja maksoi täten yhden erän Jankolle. Kolmannessa erässä nähtiin kunnon trillerinäytös, jossa edettiin jatkopisteille saakka. Erä päättyi kuitenkin Yritykselle lukemin 15-17.

Päivän viimeisessä pelissä ratkottiin poolifinalistia, kun Kausalan Yritystä vastaan asettui Kalevan Lentopallo.

Ottelun ensimmäinen erä meni Yrityksen vahvassa johtoasemassa, kunnes väsymys iski perinteiseen tapaan ja otteet hieman herpaantuivat. Koko päivän näkynyt asenne ja peli-ilme heijastuivat vielä tiukoissakin paikoissa, minkä johdosta Yritys onnistui hoitamaan erän edukseen.

Toinen erä oli erittäin tasaista vääntöä aina loppuun asti. KaLen varmat suoritukset pitivät heidät kokoajan askeleen edellä, mutta sisuuntunut kotijoukkue ei aikonut viedä ottelua kolmanteen erään, vaan päätti ottelun 2-0.

Kotiturnauksessa Yritys pelasi joukkueella Erika Sauvala "C", Silmu Cihangir, Elina Aksels, Sabina Forrström, Krista Kantola, Peppimari Nurmi, Kerttu Niemi, Ansa Liikkanen, Viivi Ojala, Saara Huppunen, Emmi Paavilainen, Hilla Martikainen, Enni Sauvala ja Jenna Tuomainen. Valmentajana Arto Oinas, joukkueenjohtajana Tuija Tuomainen sekä huoltajana Katariina Martikainen.