PeLe PERHEBIITSIN mestariksi
Yrityksen perinteinen Perhebiitsi pelattiin aurinkoisessa säässä Ravilinnan kahdella beach-kentällä elokuun puolivälissä. Mukaan ilmoittautui kahdeksan joukkuetta, joista yksi valitettavasti joutui perumaan osallistumisensa sairastumisten vuoksi.
Mukana turnauksessa olivat edellisvuosilta tutut KiTaNi, PeLe, Koulukadun Jengi, Kotikujan Kingit sekä Team Kujalan Kauhut. Uusina iloisina tuttavuuksina haistelivat tunnelmaa Tunarit ja Ryhmä-Rämä.
Joukkueet oli jaettu kahteen alkulohkoon, joissa molemmissa pelattiin yksinkertainen sarja jokainen jokaista vastaan. Alkulohkojen voittajiksi ja näin loppuottelijoiksi selviytyivät tiukkojen vaiheiden jälkeen KiTaNi ja PeLe. Pronssista taistelivat Koulukadun Jengi ja Kotikujan Kingit.
Mestaruudesta käytiin todella kova taistelu, kun edellisten vuosien voittaja KiTaNi joutui koville hyvään vireeseen päässeen PeLen kanssa. Mestaruudesta kertova kiertopalkinto vaihtoikin näin vuodeksi osoitetta, kun PeLe taisteli itsensä turnauksen mestariksi. Erityismaininnan loppuottelussa ansaitsee KiTaNin F-ikäinen Elli, joka pitkän paahteisen päivän päätteeksi jaksoi hakea hienoja koppeja isompien pelaajien keskellä. Pronssisijan turnauksessa otti tasaisesti taistellut Koulukadun Jengi.
Hieno ja hauska pelipäivä, jonka aikana pelattiin 11 peliä ja 25 erää. Kentillä nähtiin vanhoja konkareita, entisiä ja nykyisiä Yrityksen junioreita sekä täysin uusia beach volley-lahjakkuuksia. Kentän nuorimman pelaajan tittelin nappasi Team Kujalan Kauhujen ekaluokkalainen Heini ja yhtenäisimmän kisa-asun palkinnon pokkasi Ryhmä-Rämä.
11.09.2023 18.58 | Lentopallojunioreiden kausi 23-24 |
27.08.2023 20.25 | Perhebiitsi 2023 |
27.08.2023 19.40 | Hilla Martikainen YritysNuori -23 |