Aluemestaruusturnaus
A-tytöt matkasivat lauantaina viimeistä kertaa tällä kaudella Viikin normaalikoululla järjestettävään AM-turnaukseen. Vaikka matkasta puuttuikin muutama pelaaja ja itse päävalmentaja Arto Oinas, pelimatkalle lähdettiin päättäväisin ja varmoin ottein tavoittelemaan ensimmäistä sijoitusta. Turnausken vastustajina olivat Espoosta tulleet EsLe:n 1 ja 2 -joukkueet sekä Helsingin PuMa A3T.
Ensimmäisenä vastassa oli EsLe A1, joka on tullut Kausalalle kauden aikana hyvinkin tutuksi. Ensimmäinen erä oli Kausalalta hieman vaisua, jonka seurauksena EsLe vei ensimmäisen erän nimiinsä 25-23. Seuraavassa erässä Kausala pelasi paremmin yhteinäisenä joukkueena, mikä tuotti tulosta. Toinen erä kaatui lopulta Kausalalle lukemin 22-25. Kolmannessa erässä EsLe ei pysynyt Kausalan menossa mukana, ja erän voitti täten Kausala 9-15.
Seuraavaksi vastaan asettui PuMa A3T, joka on Kausalan joukkueelle varsin tuttu edellisistä turnauksista. Ensimmäinen erä oli erittäin tasainen. Loppujen lopuksi Erä kääntyi jatkopisteissä Kausalan voittoon 27-25. Toinen erä ei ollut sen helpompi kuin ensimmäinenkään, mutta hyvän taistelutahdon ja onnistuneiden suoritusten myötä PuMa kaatui toisessa erässä 25-23.
Viimeinen peli oli EsLe A2:sta vastaan, jota Kausala ei ollut aiemmin kohdannut. Ensimmäinen erä päättyi selkeästi Kausalan voittoon 9-25. Toinen erä oli kuitenkin haastava: heti ensimmäisistä palloista lähtien peli takkusi. EsLen johtaessa peliä 9-2, turvauduttiin pelaajavaihtoihin. Tämän jälkeen tilanne jatkui edelleen EsLen selkeällä johdolla. Lopulta hyvien onnistumisien myötä päästiin tasoihin tilanteessa 19-19. Tämän jälkeen yhtenäinen pelaaminen jatkui, jolloin Kausala voitti lopulta erän lukemin 21-25.
Turnausvoiton myötä Kausala kruunattiin mitalein aluemestareiksi. PuMa A3T oli turnauksessa toinen ja EsLe A1 kolmas.
Turnauksen parhaaksi pelaajaksi Kausalan joukkueesta palkittiin Aada Romppainen.
Aluemestaruusturnauksen kokoonpanossa pelasivat:
Aada Romppainen, Silmu Cihangir, Hilla Martikainen, Sabina Forsström, Krista Kantola, Peppimari Nurmi, Ansa Liikkanen, Kerttu Niemi, Oona Jalkanen, Enni Sauvala ja Jenna Tuomainen ”C”.
Arto Oinaan poissaollessa kokoonpanosta päävalmentajan rooliin astui Kari Lehtonen, joka koko päivän jaksoi tsempata joukkuetta haastavissakin tilanteissa. Lisäksi matkassa mukana olivat apuvalmentaja Janne Paavilainen, joukkueenjohtaja Tuija Tuomainen ja huoltajana Saara Huppunen.
05.05.2024 13.26 | 4.5.2024, AM-turnaus, Viikki |
25.04.2024 14.59 | 20.4.2024, sijoitusturnaus, Pielavesi |
16.04.2024 09.51 | 2.3.2024, välierä E2, Eno |
28.01.2024 21.45 | 27.1.2024, pooli 5D2, Helsinki |
07.01.2024 14.07 | 28.10.2023, Pooli 1B1, Espoo |
07.01.2024 13.05 | 6.1.2024, Pooli 4E3, Raisio |