Lentopallon naisten 1-sarjan 3-1 tappiolla aloittanut Yritys otti avauspisteensä lauantaina Hämeenlinnassa. Vastassa ollut, Yritystäkin nuorempi TT-Volley, ei missään vaiheessa pystynyt haastamaan Arto Ruuskan valmennettavia, jotka suoritusvarmuudssa olivat selvästi vastustajiaan edellä. Eränumerot 25-15, 25-16, 25-18 kertovat voiton helppoudesta. Kaksi erää Yritys hallitsi alusta alkaen, mutta kolmanteen erään TT-V tuli onnenkin avustamana ja johti jo 4-1 ja 5-2, kunnes tuurit muuttuivat taidoiksi ja Yritys kavensi, tasoitti ja meni menojaan. – Kun yksi peli oli jo alla, oli joukkue nyt rauhallisempi ja luottavaisempi. Nyt ei annettu pitkiä pisteputkia, mihin vielä sorruttiin avausottelussa MesToa vastaan. Tietysti siinä auttoi, ettei vastustajalta tullut nyt sellaista painetta. -, kertaili suhteellisen tyytyväinen joukkueen peliin ollut valmentaja Arto Ruuska. Yhdeksällä pelaajalla Hämeenlinnassa ollut Yritys aloitti kuusikolla Miamari Kuronen, Sofia Liukkonen, Veera Salomäki, Mira Pienmäki, Sanni Rihu, Jenni Mäkinen liberonaan Essi Martinmäki. Kentällä kävivät ristikkäisvaihtojen myötä myös Sofia Liukkosen tilalle tullut Aada Leiniö ja kahdestikin joukkuetta auttanut Maria Suvanto. Yrityksen parhaana pelaajana palkittiin passipelistä suurimman vastuun kantanut Miamari Kuronen, jonka otteista löytyi jo osapalanen viime kaudella hukassa ollut keskihyökkäystä. Yrityksen parhaana palkittu Miamari Kuronen. Yrityksen parhaana palkittu Miamari Kuronen.